sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Jouluksi punaista

Eilen putosi puikoilta tällaista, ihanaa, vihdoinkin tää on valmis. Aloitin tämän huivin joskus viime keväänä. Sitten tuli kesä ja villan neulominen ei ollenkaan huvittanut. Nyt syksyllä kaivelin keskeneräisen tekeleen yhdestä nyssykästä ja päätin, että teen kerroksen tai pari silloin tällöin, kyllä se siitä sitten aikanaan valmistuu.
Ohje; Hyrna Herborgar kirjasta Prihynur og langsjöl
Lanka; Aade Lõng 8/2 (100 % villaa)
Lankaa kului 167 g
Puikot; 5 mm
Virkkuukoukku; 3,5 mm
Enpä ole ennen islantilaisesta ohjeesta mitään neulonut. Hyvin se onnistui, kun oli selvä ruutupiirros. Ohjeessa oli joku ihan toinen lanka ja puikkosuositus 3,5 mm ja huivista piti tulla sen kokoinen, että keskeltä takaa alas kärkeen mitattuna olisi ollut 67 cm. Mun huivista tuli paljon isompi, 93 cm.
Pesin ensin valmiin huivin ja sitten liotin jonkin aikaa huuhteluainevedessä. Se pehmitti muuten niin karkeaa vironvillaa aika kivasti. Sitten kevyt linkous 400 kierroksella ja sängynpäällä pingoitus tuon palapelin päälle. Yöksi nostin koko revohkan kuivumaan olkkarin lattialle. Aamulla vain neulat irti ja huivi oli valmis käyttöön.
Huivista tuli aivan ihana. Tää on iso, tää on lämmin, tää on huippu...
Kiva käärityä talvipakkasella tällaisen ison huivin sisään. Lumikuvat otettu tänään hämeen reissulla. Siellä on hiukan enemmän lunta kuin täällä pääkaupunkiseudulla.

4 kommenttia:

Guns,blog kirjoitti...

Kyllä on komia kun näin sen huivin livenä ,kerrassaan upeaa.
Ja niin kaikki kudinkerholaisetkin kehuivat sun taitoja .

jonna kirjoitti...

todella kaunis

kosotäti kirjoitti...

Ompa todella ihana huivi.

Katju kirjoitti...

Upea huivi.