lauantai 17. marraskuuta 2012

Vaihteeksi lapaset

Pitkästä aikaa tuli neulottua lapaset. Kaksinkertaisesta langasta paksuilla puikoilla lapaset valmistuivat todella joutuisasti. Yhdellä istumalla ensimmäinen lapanen ja toisella toinen. Sitten vähän langanpäiden päättelyä ja koristeommel taitettuun varteen. Koristeompeleen lankojenpäät letitin vielä letille.
Ohje; Novita talvi 2012
Lanka; Novita Teddy ja 7 veljestä, yhteensä 120g
Puikot; 8 mm banbu sukkikset

Lapasista tuli ihanat, pehmeän pörröiset ja paksut.

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Prinsessalle prinsessan nuttu

Sukuumme syntyi vajaa kaksi viikkoa sitten pieni prinsessa. Neuloin hänelle prinsessan nutun ja sukat. Paketti lähti tänään Kustin matkaan ja toivottavasti hän polkee nopeasti perille Pohjois-Ruotsiin.
Lanka; Novita Wool
Puikot; 3,5 mm pyöröpuikko ja sukkapuikot
Lankaa kului 73 g.
Lanka; Viking baby ull
Puikot; 2,5 mm
Lankaa kului 20 g.
 Nuttu takaa.
Pitsilehtiä kaarrokkeessa.

tiistai 13. marraskuuta 2012

Ruudulliset raitasukat

Monessa blogissa olen nähnyt tällaisia sukkia. Yritin etsiä ohjetta mutta en sitä löytänyt. Novitan neulomon syövereistä se kuulemma löytyy mutta ei osunut mun kohdalle. Yhtä selkeää kuvaa katsellessa tajusin miten tuo kuvio on neulottu. Malli kiinnosti sen verran, että piti luoda silmukat puikoille ja neuloa sukat.
Lanka; Novita Impivaara
Puikot; 3,5 mm
Lankaa kului 39 koon sukkiin 115 g.

Tämä malli on kuulemma perinteinen pohjalainen malli ja kulkee nimellä Keski-Pohjanmaan körttisukat. Sukan silmukkaluku pitää olla neljällä jaollinen ja tuossa kapean kuvioraidan kohdalla neulotaan ensin kolme silmukkaa kuviovärillä ja sitten otetaan yksi silmukka neulomatta. Siitä tulee tuo pystyraita kuvioon. Kivat sukat tuli muuten ihan perussukkamallilla.

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Tallinnassa

Olin eilen Tallinnassa Katjun järjestämäälä neulojien matkalla. Lähdettiin reissuun aamulla kukonlaulun aikaan ja palattiin yömyöhällä. Satamasta suuntasimme ensin taksilla Karnaluksiin. Huh mikä ryysis siellä oli. En ole siellä ennen moista kokenut. Ostokset jäi aika vähäisiksi sieltä. Hallin kiertäminen oli lähes mahdotonta. Kassalle jonottaessa muu porukka ehti poiketa tien toisella puolella olevassa lankakaupassa. Sieltä jatkettiin matkaa nelosen ratikalla Eppien kauppaan.
Täältä löytyi jo sukkalankaa muutama kerä. Ihastelimme ikkunassa olevia pieniä villapaitoja ja muitakin koristuksia. Täältä jatkettiin matkaa taas taksilla Rocca al Maren kauppakeskukseen. Porukka hajaantui ruokailun jälkeen pienempiin porukoihin. Jonnan kanssa kierrettiin kauppakeskusta kahdestaan ja tutustuttiin ihaniin kauppoihin. Tuonne kannattaa joskus mennä uudestaan. Iltapäivällä kokoonnuttiin Liann Lõngad lankakauppaan. Anna piti meille siellä kurssin neulehuivien rakenteesta.
Muutama lankakerä tuli ostettua itselle ja äidille. Regian sukklankaa, bambulankaa ja kid mohair silk lankaa.
Karnasta löysin pari ristipistopakkausta, huovutusneuloja ja muutamat puikot. Rocca al Maresta askartelutarvikkeita...
...pari virkkauskirjaa ja käsityövihko...
...ja joulukoristeita. Mun joulukylä sai taas uuden talon. Kohta onkin aika rakentaa joulukylä ikkunan väliin.
Katju jakoi reissulaisille paluumatkalla askarreltavaa. Näistä tuli kivat heijastimet. Laivalla neulottiin mennen tullen ja Tallinnassakin joka välissä kun jonnekin istahdettiin jalkoja lepuuttamaan. Oli taas kiva matka kivassa seurassa.