maanantai 14. toukokuuta 2012

Plantaasilla

Kävin tänään plantaasilla jatkamassa hommia. Aurinko paistoi ja oli aika lämmin. Satakielikin oli jo saapunut talven vietosta etelänmailta. Ei vielä kunnolla laulanut mutta sen verran, että tunnisti. On se vaan niin hienon kuulosta.
Nyt on viisi laatikkoa käännetty ja selvitetty rikkaruohojen juurista. Kompostiin kertyi hirmuinen kasa. Tässä vaiheessa kun kerää juuret kunnolla pois, niin helpottaa hieman kesällä kitkemistä.
Vielä on käännettävää... Loput viisi laatikkoa ja laatikoiden sivusta kurkku ja kurpitsamaa. Siihen on vielä muutama viikko aikaa ennen kun kurkun ja kurpitsan taimet uskaltaa palstalle istuttaa. Tänä vuonna haen valmiit taimet torilta. Palstalla se kohta jossa seisoin kuvaa ottaessa on niin märkä, ettei sille kannata tehdä vielä yhtään mitään.
 Palstalta sai mukaan jo ensimmäistä satoa, ruohosipulia. Huomenna pitää tehdä sipulikastiketta.
Raparperikin on kasvanut hurjasti. Jokohan viikonloppuna ensimmäiset varret olisivat sen kokoisia, että voisi tehdä piirakan? Seuraavalla kerralla täytyy muistaa ottaa mukaan sekatöörit ja leikata mustaherukkapensaasta oksia. Sitten saa lipstikka enemmän kasvutilaa. Tuo mustaherukka joutaisi hävittää koko pensas kun ei siihen kunnollisia marjojakaan tule. En ole vielä vaan ssanut aikaiseksi.
Ei käy kateeksi, naapuripalstan työmaa. Tuossa on tekemistä ennen kuin se on viljelykunnossa. Viisi vuotta sitten kun aloittelin oman palstan viljelyä, muutamat naapuripalstalaiset kertoivat, että tuo palsta on ollut viljelemättä ainakin 20 vuotta. Ja nyt joku on mennyt sen riesakseen ottamaan hoitoonsa.
Yhden palstatutun palstalla kukki bellikset todella komeasti.
Palsta-alueen reunalla kasvava komea mänty. Tätä jo talvella kuvasin tänne blogiin.
Töistä tullessa ostin myös ensimmäiset marjat. Namista maiskis! Mansikat olivat todella makeita, vaikka Espanjalaisia olivatkin. Harvoin saa näin makeita ulkolaisia mansikoita.

4 kommenttia:

Katju kirjoitti...

Nami. Tähän aikaan nuo pensasmustikat on tosi hyviä. Raparperipiiraan minäkin uskon kohta leipovani....en jaksa mitään meidän pienelle kasvimaalle tehdä, mutta raparperi on niin helppo, että tulee sieltä ihan itekseen.

Guns,blog kirjoitti...

Tou sama puu ollaan mekin kuvattu monesti,on komia aina .
Oletkin saanut jo paljonkin tehty ,tulen joku päivä mukaan .

Santra kirjoitti...

Voi mistä se sun palstatuttu onkaan löytänyt noita kerrottuja belliksiä, oon ettiny niitä jo useamman vuoden... tosin nyt ei taas enää ole pihamaatakaan mihin laittaa...

Minna kirjoitti...

Santra; en tiedä mistä on nuo palstalle tuonut. Valmiina mättäänä kumminkin. Mun pitää kysellä kun hänet seuraavan kerran näen.